| FI SV EN

Switch to the Axpo Group website.

Go to Axpo Group's website.

Kehitysvaiheessa olevia hankkeita Kivijärven tuulivoimahanke

Kivijärven tuulivoimahanke sijaitsee Laitilan kaupungin alueella Lounais-Suomessa. Hankealueen pinta-ala on noin 141 hehtaaria ja se sijaitsee noin 12 kilometriä Laitilan keskustasta koilliseen ja noin 1 km Kivijärvestä etelään.

Axpo selvittää mahdollisuutta kehittää kolmen voimalan tuulivoimapuistoa, jonka kokonaisteho olisi enintään 24 MW. Yksittäisen voimalan napakorkeus ja roottorin halkaisija olisivat enimmillään 200 metriä, jolloin kokonaiskorkeus olisi 300 metriä. Tuulivoimapuiston tultua käyttöön, se tuottaisi vuodessa noin 80 000 MWh uusiutuvaa sähköä, mikä vastaa noin 13 000 neljän hengen kotitalouden sähköntarvetta.

Hankkeen uutisia

Aineistot ovat nähtävillä 28.11. – 31.12.2025 välisen ajan Laitilan kaupungintalolla sekä osoitteessa: 

https://www.laitila.fi/palvelut/kaavoitus/laadinnassa-olevat-kaavat

Osana kaavaprosessia toteutetaan alueen asukkaille ja vapaa-ajan asukkaille suunnattu kysely, jolla kartoitetaan näkemyksiä hankkeen mahdollisista vaikutuksista muun muassa asumisympäristöön ja kunnan elinvoimaisuuteen. Kyselyn tuloksia hyödynnetään hankkeen vaikutusten arvioinnissa. Vastauksista kootaan yhteenveto, joka julkaistaan hankkeen verkkosivuilla sekä kaavaluonnoksen liitteenä.

Kysely on auki 28.12.2025 saakka. Pääset osallistumaan siihen täältä: https://link.webropol.com/s/LaitilaKivijarvi

Varsinais-Suomen ELY-keskus on 8.10.2025 antanut päätöksensä YVA-tarveharkinnasta. Päätöksen mukaan Kivijärven tuulivoimahankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (252/2017) mukaista arviointimenettelyä.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen päätös

Tuulivoimapuiston kaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi käynnistetään laatimalla YVA-tarveharkinta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS).

YVA-tarveharkinta on menettely, jossa viranomainen arvioi, tarvitaanko hankkeelle ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Siinä tarkastellaan hankkeen kokoa, luonnetta, sijaintia ja mahdollisia merkittäviä ympäristövaikutuksia.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa määritellään muun muassa hankkeen lähtökohdat, tavoitteet ja eteneminen sekä miten hankkeeseen voi vaikuttaa. OAS on tarkoitus tuoda nähtäville vuoden 2025 lopussa.

Laitilan kaupunginhallitus on 16.9.2024 päättänyt aloittaa tuulivoimapuiston osayleiskaavoituksen Kivijärven alueelle.

Kivijärven Tuulivoimahanke Oy on 12.6.2024 esittänyt tuulivoimapuiston osayleiskaavoituksen käynnistämistä Laitilan kaupunginhallitukselle.

Hankkeen sijainti

Turbiinien tiedot 

Turbiinien määrä 3
Turbiinityyppi Päätetään myöhemmin
Turbiinien teho 6 - 8 MW / turbiini
Roottorin halkaisija Max. 200 m
Navan korkeus Max. 200 m
Korkeus Max. 300 m

Alustava aikataulu

Alustavat selvitykset ja puolustusvoimien lausunto2023
Maanvuokrasopimukset 2023
Kaavoitusaloite2024
OAS ja ympäristöselvitykset2024-2026
Kaavaluonnos2026
Kaavaehdotus2027
Oikeusvaikutteinen kaava ja rakennusluvat 2027

Yhteystiedot

Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä, jos haluat tietää lisää.

Kennet Kurmann

Projektipäällikkö

[email protected]

+ 358 50 4094 447

 

Axpo Renewable Finland Oy

Vaasanpuistikko 13

65100 Vaasa

Miikka Saranpää

Hankekehittäjä

[email protected]

+ 358 50 5599 798

 

Axpo Renewable Finland Oy

Vaasanpuistikko 13
65100 Vaasa